Joulun aika Kuismalla
Joulun aika oli todella kiireistä Kuismalla. Ihmiset hakivat paljon joululahjoja
ja paketoimme ne heille. Asiakkaat myös tarvitsi enemmän neuvoja lahjoissa,
joten palvelemiseen kului enemmän aikaa. Avun tarve väheni huomattavasti
juuri ennen joulua, silloin paketointia oli koko ajan.
Mitä opin kiireisenä aikana?
- pakettien teon nopeasti
- sanoa asiakkaalle, että tulen ihan kohta auttamaan
- kutsuin apua
- joulu on kiireistä aikaa
Mitä tein?
- palvelin paljon asiakkaita
- olin kassalla
- kokosin joulukuusia
- tein lahjapöydälle sellofaanipaketteja
- tein asiakkaille paketteja ja niissä voi mennä aikaa, jos on paljon
- täydensin pöytiä
- järjestelin
- laitoimme myymälän jouluiseksi
|
myymälään joulun tunnelmaa |
|
joulukuuset esille |
|
jouluvalot |
|
lisäilin pöytiin tavaraa |
|
tonttuja oli paljon erilaisia pöydissä |
|
Aarikan tontut ja jouluherkkuja |
|
pakettipöytä |
|
Puttipajan tuoksukynttilöitä, glögi, piparkakku, terva |
|
Sellofaanipaketti |
Olin Kuismalla työharjoittelussa ja sain kiireapulaisen palkallisen paikan jouluksi.
Olin kaksi viikkoa jouluna ja pidän viikon loman ja menen vielä viikoksi 3.1.-8.1.2022
Sitten menen suorittamaan valokuvauksen kouluun.