torstai 10. helmikuuta 2022

Salon Akvaarioliike - lähetys asiakkaalle - motorola

 Salon Akvaarioliike -

 Töiden lähetys

Ensin pyysimme opettajaa katsomaan kuviamme ja hän piti kuvistamme. Opettaja antoi meille vinkkejä mitä voisimme vielä testata. Koitimme kyllä niitä, mutta emme päätyneet lähettämään niitä. Teimme vielä kaikista kuvista lehtimainoksiin sopivan ja vaihdoimme siihen resoluution 300. Ja nettiin/someen menevään resoluutioksi 72.

Lähetys asiakkaalle

Meillä on kaikki kuvat samassa Google Drive- kansiossa. Jaamme sen asiakkaalle ja lähetämme sähköpostiviestin ja linkkaamme kansion siihen.
Samassa pyydämme heiltä palautteen.

Salon Akvaarioliikkeen antama palaute

Kävimme palauttamassa tuotelainat liikkeeseen ja saimme samalla palautetta.
Kuvat onnistuivat hyvin ja ne on juuri sellaisia kun he halusivat/toivoivat. Eli että kuvassa on pelkkä tuote valkoisella taustalla. He olivat tyytyväisiä kuviin.

Valitut kuvat, jotka lähetimme

tässä ei ole kaikkia kuvia, jotka lähetimme.

kuvaaja Kati Vesikko

kuvaaja Vilma Kotikoski

minun ottama kuva


Motorola

Itseni mielestä projekti sujui hyvin. Lintujen pintoja oli aluksi vaikea kuvata silleen, että ne selvästi erottuu, mutta valojen kanssa sitä sai paremmaksi. Tämä oli sinänsä "helppo" kun ei ollut mitään rekvisiittaa vaan pelkästään tuotteet esillä valkoisella taustalla. Tiimimme toimi moitteetta, kaikki kuvasi, kaikki käsitteli. Teimme yhdessä.

Olisin voinut koitella eri tasoja. Olisin voinut laittaa linnuille enemmän etäisyyttä, mutta nyt osaan hyödyntää sitä seuraavissa projekteissa. 

Salon Akvaarioliikkeen blogipostaukset




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kaikki ei mennytkään niikuin piti // elämä uusiksi

 Elämä, elämä uusiksi? Viime postauksessa kerroin, mitä tekisin valmistumisen jälkeen. Aloitin työt maaliskuussa 2023 Normalilla Forssan myy...